Ihan ensimmäisiä tarinoitani, vuosina ennen kunnollista kirjoitustaitoa kirjoitettuja, en onnistunut löytämään. Nämä tekstit oli kirjoitettu tosiaankin jo ennen koulun alkua, vuonna 1996. Tekstit olivat silloin odotetusti hyvin lyhyitä ja täynnä kirjoitusvirheitä, äidiltä joutui pyytämään mallia useitten sanojen kirjoittamiseen (en siis käynyt esikoulua, sillä äiti oli perhepäivähoitaja ja teki siis töitä kotona). Tästä vuodesta ei mieleen ole jäänyt mitään erityistä, mutta teksteissä seikkailivat usein lempi tv-sarjoistani tutut hahmot, esimerksi Teletapit ja Muumit.
Ihan ensimmäisiä tarinoita kouluajoiltakaan ei ole säilynyt. Niissä aihe oli lähes aina sama: HEVOSET. Vuonna 1998, kun olin toisella luokalla, saimme ensimmäistä kertaa tarinavihot koulusta, ja kirjoitusläksyjä oli oikeastaan yllättävän paljon. En oikein osaa sanoa, kirjoitinko tarinoita jo tuolloin kirjoittamisen ilosta, vaiko siksi, että läksyt oli pakko tehdä. Huomasin kuitenkin nauttivani kirjoittamisesta, sillä luovat läksyt eivät koskaan tuottaneet minulle päänvaivaa, mielikuvitukseni ollessa melko notkea. Opettajani taisi huomata tämän ennen minua ja kirjoittikin jossain vaiheessa yhden heppatarinani loppuun kommentin, jossa heitti että voisin kirjoittaa kirjan nimeltä Hevoskertomuksia. Tästä innostuneena aloin käyttää kirjoittamiseen myös vapaa-aikaa, ja niinpä toisen luokan lopussa, vuonna 1999 lahjoitin opettajalleni "kirjan" (ohuen ruutuvihon), jonka kannessa luki Hevoskertomuksia.
Seuraava "suuri" mullistus tapahtui neljännellä luokalla, jolloin tutustuin fantasiakirjallisuuden ihmeelliseen maailmaan. Harry Potterit tulivat minulle tutuiksi vasta viidennellä luokalla vuonna 2001, ja samalla tutuksi tuli myös fanfiction, vaikken tuolloin vielä termin olemassaolosta tiennytkään. Neljännellä luokalla luin satunnaista fantasiakirjallisuutta ja sen vaikutukset näkyivät myös tarinoissani:
"Niin, minun nimeni on Janine. Asun tavallisessa perheessä. No, en ehkä niin tavallisessa kuin luulette. Nimittäin velhoperheessä, johon kuuluu velho-isä, noita-äiti, hullut kaksoisveljet ja pieni, ruma noita-vauva. Minä itse olen perheeni fiksuin. -- Äitini toi minulle kutistusloitsun uhriksi joutuneen matkalaukkuni. Sidoin sen ketjuun ja annoin sen lohikäärmeelle.--"
Viidennellä luokalla Harry Potterin henkilöt alkoivat olla osana useita tekstejäni. Läksytarinoihin niitä ei tietenkään voinut ottaa mukaan, mutta vapaa-ajalla sain monta vihkoa täyttymään itse keksityillä Harry Potter seikkailuilla. Mukaan tuli myös tekijä, joka seurasi minua muihinkin fanfictioneihini - oma hahmo. Oman hahmon kautta koin tavallaan olevani itse mukana tarinassa, osa jo keksittyjen henkilöitten maailmaa. Ensimmäiset omat hahmoni olivatkin hyvin paljon itseni kaltaisia, tai sisälsivät piirteitä joita ihailin/toivoin itselleni.
Harry Pottereitten rikas kieli alkoi kuudennella luokalla vaikuttaa kirjoittamiseeni ihan uudella tavalla. Aluksi lainasin kirjoista suoraan kielikuvia omiin teksteihini, mutta myöhemmin samanikäisenä, 12-vuotiaana, aloin kehitellä omia kielikuviani. Mietin miten asioita voi verrata keskenään ja pyrin herkuttelemaan kuulemillani ilmauksilla. Kuudes luokka oli sitä aikaa, kun aloin todella arvostaa äidinkielemme minulle vielä tuntemattomia saloja. Tämän, Harry Pottereitten ja muun fantasiakirjallisuuden siivittämänä kirjoitin kevään 2003 aikana ensimmäisen "suuren fantasiateokseni". Loin oman maailman, omat hahmot ja kehitin seikkailun, jolla täytin silkkikantisen päiväkirjan 265 sivua. Nykyisin tämäkin teos löytyy rakkaan ala-asteen opettajani hyllystä.
Kotitehtäväteksteissä hevosaihe oli edelleen lähellä sydäntäni. Valmiiksi annetuista aiheista kirjoittaminen on aina hieman tökkinyt omalla kohdallani ja niin se teki myös ala-asteella. Kun aihe oli vapaa, tuntui turvalliselta palata hevosten pariin - nyt mukana oli kuitenkin myös ripaus taianomaisuutta:
"Tuuli henkäili hiljaa metsässä, kun Kirsikankukan kaviot tömähtelivät tasaisesti maahan. Pian niitty avautui edessämme. Nostin laukan. -- Näin sen, miten valkea hevonen ei ehtinyt hidastaa, vaan putosi alas. -- Silloin huomasin, että tasaisella kalliolla oli vaaleanpunainen ja valkea kirsikankukka.
-Kiitos, minä kuiskasin.
-Kiitos Kirsikankukka."
Yläasteelle siirtyessäni luovuin hevosaiheesta pikkuhiljaa kokonaan. Tarinatehtäviä ei kotitehtäväksi tullut melkein lainkaan, joten samalla kirjoittaminen siirtyi vapaa-ajalle. Fantasiakirjallisuudesta innostuttuani muuttui fantasia kirjoitusteni yleisimmäksi genreksi. Taru Sormusten Herrasta, Harry Potter, sekä Dragonlance kirjat olivat suurimmat innoittajani, ja niitten vaikutus teksteihini näkyi hyvin selvästi. Moni kirjansa tunteva nimittäisi niitä varmasti melkein suoriksi kopioiksi, enkä syyttäisi näitä henkilöitä ollenkaan. Oma juoni oli minulta pitkään hakusessa, kunnes keksin oman "saagan", johon kirjoitin kolme, noin 100 sivun mittaista osaa. Tietokonetta perheessämme ei ollut, joten kaikki kirjoittaminen tapahtui edelleen käsin ruutuvihkoihin. Koulupäivien jälkeen saatoin joskus istua useita tunteja kirjoittamassa, ja siksi sanoisinkin vuosia 2003-2005 kirjoittamiseni kultaisimmiksi ajoiksi.
Näinä vuosina harkitsin myös ensimmäistä kertaa lähettäväni kirjoituksiani kustantajille. Jälkeenpäin ajateltuna olen ihan iloinen etten sitä tehnyt, sillä kirjoittamiseni oli tuolloin vielä hyvin pienissä lasten kengissä, joitten koon kuului kasvaa muutamalla numerolla. Tarinoissani itse tarina oli usein melko tökkivä ja haparoiva, vähän kuin koostunut sirpaleista, jotka eivät millään mahtuneet samoihin kehyksiin. Loppuun ja alkuun kiinnitin aina eniten huomiota, ja yleensä niistä tulivatkin tarinoitteni parhaimmat osat:
"'Minulla oli voimakkaita rohtoja, joista vain jokunen auttoi sinua. Lopullisesti sinut paransi se poika' -- 'Hän tuhosi sen sydänkaulakorun, joka purki kirouksen lopullisesti. Sinä olet onnekas, Miribél, kun selvisit. Mutta sinulla onkin jotain aivan erityistä, mitä muilla ei ole.'-- 'Minun on lähdettävä', totesi Lumi Kaarna yhtäkkiä. Hän nojasi sauvaansa oikaisten ruumiinsa sängyltäni ylös. Kun hän pääsi ovelle, hän katsoi minua olkansa yli hymyillen. 'Miribél', hän sanoi hiljaa. Hymyilin kysyvästi vanhukselle, joka nyökkäsi ja iski leikillisesti silmää. 'Sinulla todellakin on sankarittaren sydän', hän sanoi ja astui ovesta ulos."
Loput olivat usein aikalailla kliseitten täyttämiä ja "eeppishakuisia", ihaillessani niin kovasti J.K Rowlingin ja J.R.R Tolkienin tuotantoa. Kuvittelin asioita usein mielessäni elokuvana ja sillä tavalla etsin oikeanlaista kohtausta; jos en jotain pystynyt mielessäni näkemään, se ei sopinut tarinaani.
Yläaste kului pitkälti fanfictionin parissa. Termi tuli minulle tutuksi vuonna 2003 (ja jos se on teille vieras, ottakaa selvää tästä linkistä) ja sen jälkeen kyseinen kirjoittamisen laji lumosikin minut täysin. Fanfictionia tuli kirjoitettua monesta itselleni tutusta maailmasta, Keski-Maasta aina useitten mangojen ja animeitten maailmoihin. Muistikuvissani fanfictionin kirjoittaminen oli hyvin viihteellistä, sillä kavereitten kanssa niihin tuli keksittyä omia hahmoja, ja usein kaverit olivat myös innokkaita lukemaan tekstejäni ja kommentoimaan niitä.
Lukiovuosinani 2006-2009 en sitten kamalasti kirjoittanutkaan. Osasyynä oli varmasti pitkään kestänyt masennukseni, osasyynä se ettei yleisöä kirjoituksilleni enää kamalasti löytynyt. Fanfictionia tuli edelleen satunnaisesti kirjoitettua, ja originaalituotoksia olivat lähinnä lyhyet runot ja novellit. Koska luovia kirjoitustehtäviä tuli lukiossa vielä harvemmin vastaan kuin yläasteella, pysyi kirjoittaminen pitkälti vapaa-ajan juttuna.
Yhden suuren originaaliprojektin aloitin vuonna 2006. Tämän oli tarkoitus olla enemmän realistinen tarina kuin aiemmat kirjoitukseni, eikä minulla ollut juonesta oikein kunnollista käsitystä. Jokin minut kuitenkin pakotti uskomaan kirjoitukseeni, mutta sittemmin innostus sitä kohtaan kuitenkin lopahti. Tarinassa huomasi miten kirjallinen ilmaisuni oli löytänyt ihan uusiin ulottuvuuksiin, uskalsin nyt enemmän leikitellä sanoilla ja käyttää kielikuvia:
"Ei tuullut. Suuret hiutaleet laskeutuivat alas mustiin pörröisiin hiuksiin ja sulivat niihin. Punatulkku lennähti maahan ja katseli epäilevästi tyttöä, joka oli laskenut poskensa viileää lunta vasten ja katseli nyt suurin silmin pikkuista lintua. Kädet haparoivat pahvilaatikon perälle ja tarttuivat leivänkannikkaan. Ne murensivat siitä murusiksi pienen palan ja varovasti käsi ojentui lintua kohti. Pomppien tuo pieni siivekäs aluksi perääntyi. Sen silmät kohtasivat tytön silmät. Kaksi kylmän armoilla olevaa olentoa, molemmat niin siipirikkoja ja hiljaisia."
Lukiossa en muista törmänneeni yhteenkään äidinkielen opettajaan, joka ei olisi moittinut minua metaforien liiallisesta käytöstä. Moitteista huolimatta koukeroisia kielikuvia eksyi silti turhan usein esseisiin ja jopa tekstitaidonharjoituksiin, Ne olivat tiukasti kiinni kirjoittaja-minässäni, eivätkä tahtoneet millään hankauksella irrota. Ylioppilaskirjoitusten alkaessa osasin kuitenkin kirjoittaa tekstitaidonvastauksia ilman metaforamössöä, ja sainkin tekstitaidosta oikein mukavat pisteet. Siltäkään en kirjoittanut äidinkielestä kovinkaan hyvin, kaiken yllättäen kaatuessa essee-kirjoitukseen.
Lukioaikaisista teksteistäni suurimman osan veivät hajonneet tietokoneet ja tämän pölhökustaan ymmärtämättömyys tajuta tallentaa tekstejä muistitikulle. Mainittavia kirjoituksia edellä mainitun originaaliprojektin lisäksi ei kuitenkaan juuri ollut, joten aikahypätään vuoteen 2010. Vuosi lukion jälkeen aloitin ihan ennätyspitkän fanfiction projektin, jonka lopullinen sivumäärä ylitti reilusti sadan. Pidän tätä tekstiä edelleenkin yhtenä merkittävimmistä projekteistani. Tarina kertoo naissotilaasta, joka tavoittelee kunniaansa korkealla hinnalla:
"Keskustassa kaikki oli saastunutta, ja pitkän aikaan minäkin olin onnistunut koskettamaan vain virtuaalista taivaan kantta ja sen pikseleistä koostuvaa sinerrystä, ennen kuin Angeal oli ottanut minut mukaansa pois kaupungista ja näyttänyt miltä taivas, maa ja meri näyttivät tunkkaisen saastekertymän ulkopuolella. Siellä mikään ei vihertänyt sairaana, tuuli tuiversi tukkaa ja hengittäminen tuntui kevyemmältä, siellä ilma jopa maistui joltakin, makealta ja vapauttavalta. Pilvet eivät olleet raskaina riippuvia, synkkiä massoja vaan ohuita haituvia ja keveitä kuin perhosen lento, joitten välitse auringon- ja kuunvalo pääsivät vapaasti siivilöitymään ja sävyttämään pehmeää maata. Sormet upposivat multaan ja ruohikkoon, kaikkeen siihen mistä oli joskus lapsena vain unelmoinut ja kuvitellut, miltä se tuoksui, miltä se tuntui. Ja kun paikan päälle pääsi, kun ensimmäistä kertaa kellahti ruohikon sekaan, siitä ei koskaan halunnut nousta, se voitti mennen tullen sängyn ja peitteet, jotka olivat Shin-Raan tullessa tuntuneet taivaan lahjoilta."
Kyseinen tarina alkoi vuonna 2010 ja päättyi 2011, käytin sen kirjoittamiseen yli vuoden. Mikään mullistavan loistava juoni ei tässäkään ollut kyseessä, eikä se suinkaan ole syy siihen, miksi olen tarinasta ylpeä. Sain sitä kirjoittaessani paljon, kommentit olivat rakentavia ja samalla opin myös kitkemään metaforia pois teksteistäni. Kovasti kiinnyin myös tarinassa esiintyneeseen omaan hahmooni, jonka seurassa kirjoitin ensimmäistä kertaa oikeaa hahmokehitystä. Kirjoituskokemuksena tämä oli kaikin puolin hieno ja arvostan sitä edelleen.
Vuonna 2012 ja kuluvana vuonna 2013 olen kirjoittanut enimmäkseen novelleja ja muita originaalitarinoita. Fanfictionia ei edellä mainitun projektin jälkeen tullut enää kamalasti kirjoitettua, mutta aina välillä senkin pariin tekee mieli palata. Tällä hetkellä suurin projektini on originaalitarina, joka kulkee parhaillaan työnimellä "Se oikea". Kyseessä on fantasia-genren edustaja, jossa päähenkilönä on nuori kukkakaupan tyttö. Koelukijaksi tarinalle saa edelleenkin ilmoittautua, olen menossa vasta kolmannessa luvussa ja tähän mennessä tekstiä on kertynyt 33 sivua. Haluan ottaa kyseisen projektin kanssa rauhallisesti, sillä tarkoitus olisi lähettää tämä teksti kustantamoon, jahka se joskus valmistuu (: Alla näyte kyseisestä tekstistä:
"Katu oli suurimmaksi osaksi varjossa, täynnä pienempiä ja tuntemattomampia putiikkeja, vanhempien ihmisten pitämiä. Niissä myytiin valkoista magiaa, taikapölyä, antiikkimaljoja ja vaikeasti koulutettavia taikaotuksia ja henkiä, joista ammattimaisilla otteilla sai oivia palvelijoita. Useitten liikkeitten ikkunat olivat pölyn peitossa, ja ovien yläpuolella riippuvat kyltit pitivät pahaenteistä narinaa, kuin itkien kauan sitten menneen loiston perään.
Yhden
liikkeen ovelle kuitenkin pääsi kauppakadulta ohut valokaistale. Muuten
hämärällä ja tukahdutetun oloisella kadulla sellainen näytti suoranaiselta
häväistykseltä, mutta kaupan maine kertoi toisenlaisen tarinan. Ovi oli
kulunutta, vaaleaa puuta, ja siihen oli upotettu pyöreä lasi-ikkuna. Molemmin
puolin ovea oleviin näyteikkunoihin oli aseteltu kirjava valikoima kasveja, ja
oven yläpuolella riippui puinen kyltti, jonka koristekaiverruksien sisäpuolelle
oli teksti Mykerön kukkaispuoti."
Haave omasta tekstistä kovien kansien välissä on elänyt vuodesta 2003 lähtien. Koko sen ajan kun olen kirjoittanut, olen rakastanut sanoilla leikittelyä yli kaiken ja pitänyt mielikuvitusta todisteena ihmismielen voimakkuudesta. Meille on annettu uskomaton lahja luoda päämme sisällä maailmoja, joita kukaan muu ei ole aiemmin löytänyt, henkilöitä joihin kukaan ei ole aiemmin tutustunut ja tarinoita, joita ei ole koskaan ennen kerrottu. Lahjakas en ole koskaan väittänyt olevani oikein missään, mutta kirjoittamisesta voin sanoa, että se on SE minun juttuni. Odotan innokkaana tulevia oivalluksiani kirjoittamisen parissa.
Harry Pottereitten rikas kieli alkoi kuudennella luokalla vaikuttaa kirjoittamiseeni ihan uudella tavalla. Aluksi lainasin kirjoista suoraan kielikuvia omiin teksteihini, mutta myöhemmin samanikäisenä, 12-vuotiaana, aloin kehitellä omia kielikuviani. Mietin miten asioita voi verrata keskenään ja pyrin herkuttelemaan kuulemillani ilmauksilla. Kuudes luokka oli sitä aikaa, kun aloin todella arvostaa äidinkielemme minulle vielä tuntemattomia saloja. Tämän, Harry Pottereitten ja muun fantasiakirjallisuuden siivittämänä kirjoitin kevään 2003 aikana ensimmäisen "suuren fantasiateokseni". Loin oman maailman, omat hahmot ja kehitin seikkailun, jolla täytin silkkikantisen päiväkirjan 265 sivua. Nykyisin tämäkin teos löytyy rakkaan ala-asteen opettajani hyllystä.
Kotitehtäväteksteissä hevosaihe oli edelleen lähellä sydäntäni. Valmiiksi annetuista aiheista kirjoittaminen on aina hieman tökkinyt omalla kohdallani ja niin se teki myös ala-asteella. Kun aihe oli vapaa, tuntui turvalliselta palata hevosten pariin - nyt mukana oli kuitenkin myös ripaus taianomaisuutta:
"Tuuli henkäili hiljaa metsässä, kun Kirsikankukan kaviot tömähtelivät tasaisesti maahan. Pian niitty avautui edessämme. Nostin laukan. -- Näin sen, miten valkea hevonen ei ehtinyt hidastaa, vaan putosi alas. -- Silloin huomasin, että tasaisella kalliolla oli vaaleanpunainen ja valkea kirsikankukka.
-Kiitos, minä kuiskasin.
-Kiitos Kirsikankukka."
Yläasteelle siirtyessäni luovuin hevosaiheesta pikkuhiljaa kokonaan. Tarinatehtäviä ei kotitehtäväksi tullut melkein lainkaan, joten samalla kirjoittaminen siirtyi vapaa-ajalle. Fantasiakirjallisuudesta innostuttuani muuttui fantasia kirjoitusteni yleisimmäksi genreksi. Taru Sormusten Herrasta, Harry Potter, sekä Dragonlance kirjat olivat suurimmat innoittajani, ja niitten vaikutus teksteihini näkyi hyvin selvästi. Moni kirjansa tunteva nimittäisi niitä varmasti melkein suoriksi kopioiksi, enkä syyttäisi näitä henkilöitä ollenkaan. Oma juoni oli minulta pitkään hakusessa, kunnes keksin oman "saagan", johon kirjoitin kolme, noin 100 sivun mittaista osaa. Tietokonetta perheessämme ei ollut, joten kaikki kirjoittaminen tapahtui edelleen käsin ruutuvihkoihin. Koulupäivien jälkeen saatoin joskus istua useita tunteja kirjoittamassa, ja siksi sanoisinkin vuosia 2003-2005 kirjoittamiseni kultaisimmiksi ajoiksi.
Näinä vuosina harkitsin myös ensimmäistä kertaa lähettäväni kirjoituksiani kustantajille. Jälkeenpäin ajateltuna olen ihan iloinen etten sitä tehnyt, sillä kirjoittamiseni oli tuolloin vielä hyvin pienissä lasten kengissä, joitten koon kuului kasvaa muutamalla numerolla. Tarinoissani itse tarina oli usein melko tökkivä ja haparoiva, vähän kuin koostunut sirpaleista, jotka eivät millään mahtuneet samoihin kehyksiin. Loppuun ja alkuun kiinnitin aina eniten huomiota, ja yleensä niistä tulivatkin tarinoitteni parhaimmat osat:
"'Minulla oli voimakkaita rohtoja, joista vain jokunen auttoi sinua. Lopullisesti sinut paransi se poika' -- 'Hän tuhosi sen sydänkaulakorun, joka purki kirouksen lopullisesti. Sinä olet onnekas, Miribél, kun selvisit. Mutta sinulla onkin jotain aivan erityistä, mitä muilla ei ole.'-- 'Minun on lähdettävä', totesi Lumi Kaarna yhtäkkiä. Hän nojasi sauvaansa oikaisten ruumiinsa sängyltäni ylös. Kun hän pääsi ovelle, hän katsoi minua olkansa yli hymyillen. 'Miribél', hän sanoi hiljaa. Hymyilin kysyvästi vanhukselle, joka nyökkäsi ja iski leikillisesti silmää. 'Sinulla todellakin on sankarittaren sydän', hän sanoi ja astui ovesta ulos."
Loput olivat usein aikalailla kliseitten täyttämiä ja "eeppishakuisia", ihaillessani niin kovasti J.K Rowlingin ja J.R.R Tolkienin tuotantoa. Kuvittelin asioita usein mielessäni elokuvana ja sillä tavalla etsin oikeanlaista kohtausta; jos en jotain pystynyt mielessäni näkemään, se ei sopinut tarinaani.
Yläaste kului pitkälti fanfictionin parissa. Termi tuli minulle tutuksi vuonna 2003 (ja jos se on teille vieras, ottakaa selvää tästä linkistä) ja sen jälkeen kyseinen kirjoittamisen laji lumosikin minut täysin. Fanfictionia tuli kirjoitettua monesta itselleni tutusta maailmasta, Keski-Maasta aina useitten mangojen ja animeitten maailmoihin. Muistikuvissani fanfictionin kirjoittaminen oli hyvin viihteellistä, sillä kavereitten kanssa niihin tuli keksittyä omia hahmoja, ja usein kaverit olivat myös innokkaita lukemaan tekstejäni ja kommentoimaan niitä.
Lukiovuosinani 2006-2009 en sitten kamalasti kirjoittanutkaan. Osasyynä oli varmasti pitkään kestänyt masennukseni, osasyynä se ettei yleisöä kirjoituksilleni enää kamalasti löytynyt. Fanfictionia tuli edelleen satunnaisesti kirjoitettua, ja originaalituotoksia olivat lähinnä lyhyet runot ja novellit. Koska luovia kirjoitustehtäviä tuli lukiossa vielä harvemmin vastaan kuin yläasteella, pysyi kirjoittaminen pitkälti vapaa-ajan juttuna.
Yhden suuren originaaliprojektin aloitin vuonna 2006. Tämän oli tarkoitus olla enemmän realistinen tarina kuin aiemmat kirjoitukseni, eikä minulla ollut juonesta oikein kunnollista käsitystä. Jokin minut kuitenkin pakotti uskomaan kirjoitukseeni, mutta sittemmin innostus sitä kohtaan kuitenkin lopahti. Tarinassa huomasi miten kirjallinen ilmaisuni oli löytänyt ihan uusiin ulottuvuuksiin, uskalsin nyt enemmän leikitellä sanoilla ja käyttää kielikuvia:
"Ei tuullut. Suuret hiutaleet laskeutuivat alas mustiin pörröisiin hiuksiin ja sulivat niihin. Punatulkku lennähti maahan ja katseli epäilevästi tyttöä, joka oli laskenut poskensa viileää lunta vasten ja katseli nyt suurin silmin pikkuista lintua. Kädet haparoivat pahvilaatikon perälle ja tarttuivat leivänkannikkaan. Ne murensivat siitä murusiksi pienen palan ja varovasti käsi ojentui lintua kohti. Pomppien tuo pieni siivekäs aluksi perääntyi. Sen silmät kohtasivat tytön silmät. Kaksi kylmän armoilla olevaa olentoa, molemmat niin siipirikkoja ja hiljaisia."
Lukiossa en muista törmänneeni yhteenkään äidinkielen opettajaan, joka ei olisi moittinut minua metaforien liiallisesta käytöstä. Moitteista huolimatta koukeroisia kielikuvia eksyi silti turhan usein esseisiin ja jopa tekstitaidonharjoituksiin, Ne olivat tiukasti kiinni kirjoittaja-minässäni, eivätkä tahtoneet millään hankauksella irrota. Ylioppilaskirjoitusten alkaessa osasin kuitenkin kirjoittaa tekstitaidonvastauksia ilman metaforamössöä, ja sainkin tekstitaidosta oikein mukavat pisteet. Siltäkään en kirjoittanut äidinkielestä kovinkaan hyvin, kaiken yllättäen kaatuessa essee-kirjoitukseen.
Lukioaikaisista teksteistäni suurimman osan veivät hajonneet tietokoneet ja tämän pölhökustaan ymmärtämättömyys tajuta tallentaa tekstejä muistitikulle. Mainittavia kirjoituksia edellä mainitun originaaliprojektin lisäksi ei kuitenkaan juuri ollut, joten aikahypätään vuoteen 2010. Vuosi lukion jälkeen aloitin ihan ennätyspitkän fanfiction projektin, jonka lopullinen sivumäärä ylitti reilusti sadan. Pidän tätä tekstiä edelleenkin yhtenä merkittävimmistä projekteistani. Tarina kertoo naissotilaasta, joka tavoittelee kunniaansa korkealla hinnalla:
"Keskustassa kaikki oli saastunutta, ja pitkän aikaan minäkin olin onnistunut koskettamaan vain virtuaalista taivaan kantta ja sen pikseleistä koostuvaa sinerrystä, ennen kuin Angeal oli ottanut minut mukaansa pois kaupungista ja näyttänyt miltä taivas, maa ja meri näyttivät tunkkaisen saastekertymän ulkopuolella. Siellä mikään ei vihertänyt sairaana, tuuli tuiversi tukkaa ja hengittäminen tuntui kevyemmältä, siellä ilma jopa maistui joltakin, makealta ja vapauttavalta. Pilvet eivät olleet raskaina riippuvia, synkkiä massoja vaan ohuita haituvia ja keveitä kuin perhosen lento, joitten välitse auringon- ja kuunvalo pääsivät vapaasti siivilöitymään ja sävyttämään pehmeää maata. Sormet upposivat multaan ja ruohikkoon, kaikkeen siihen mistä oli joskus lapsena vain unelmoinut ja kuvitellut, miltä se tuoksui, miltä se tuntui. Ja kun paikan päälle pääsi, kun ensimmäistä kertaa kellahti ruohikon sekaan, siitä ei koskaan halunnut nousta, se voitti mennen tullen sängyn ja peitteet, jotka olivat Shin-Raan tullessa tuntuneet taivaan lahjoilta."
Kyseinen tarina alkoi vuonna 2010 ja päättyi 2011, käytin sen kirjoittamiseen yli vuoden. Mikään mullistavan loistava juoni ei tässäkään ollut kyseessä, eikä se suinkaan ole syy siihen, miksi olen tarinasta ylpeä. Sain sitä kirjoittaessani paljon, kommentit olivat rakentavia ja samalla opin myös kitkemään metaforia pois teksteistäni. Kovasti kiinnyin myös tarinassa esiintyneeseen omaan hahmooni, jonka seurassa kirjoitin ensimmäistä kertaa oikeaa hahmokehitystä. Kirjoituskokemuksena tämä oli kaikin puolin hieno ja arvostan sitä edelleen.
Vuonna 2012 ja kuluvana vuonna 2013 olen kirjoittanut enimmäkseen novelleja ja muita originaalitarinoita. Fanfictionia ei edellä mainitun projektin jälkeen tullut enää kamalasti kirjoitettua, mutta aina välillä senkin pariin tekee mieli palata. Tällä hetkellä suurin projektini on originaalitarina, joka kulkee parhaillaan työnimellä "Se oikea". Kyseessä on fantasia-genren edustaja, jossa päähenkilönä on nuori kukkakaupan tyttö. Koelukijaksi tarinalle saa edelleenkin ilmoittautua, olen menossa vasta kolmannessa luvussa ja tähän mennessä tekstiä on kertynyt 33 sivua. Haluan ottaa kyseisen projektin kanssa rauhallisesti, sillä tarkoitus olisi lähettää tämä teksti kustantamoon, jahka se joskus valmistuu (: Alla näyte kyseisestä tekstistä:
"Katu oli suurimmaksi osaksi varjossa, täynnä pienempiä ja tuntemattomampia putiikkeja, vanhempien ihmisten pitämiä. Niissä myytiin valkoista magiaa, taikapölyä, antiikkimaljoja ja vaikeasti koulutettavia taikaotuksia ja henkiä, joista ammattimaisilla otteilla sai oivia palvelijoita. Useitten liikkeitten ikkunat olivat pölyn peitossa, ja ovien yläpuolella riippuvat kyltit pitivät pahaenteistä narinaa, kuin itkien kauan sitten menneen loiston perään.
Haave omasta tekstistä kovien kansien välissä on elänyt vuodesta 2003 lähtien. Koko sen ajan kun olen kirjoittanut, olen rakastanut sanoilla leikittelyä yli kaiken ja pitänyt mielikuvitusta todisteena ihmismielen voimakkuudesta. Meille on annettu uskomaton lahja luoda päämme sisällä maailmoja, joita kukaan muu ei ole aiemmin löytänyt, henkilöitä joihin kukaan ei ole aiemmin tutustunut ja tarinoita, joita ei ole koskaan ennen kerrottu. Lahjakas en ole koskaan väittänyt olevani oikein missään, mutta kirjoittamisesta voin sanoa, että se on SE minun juttuni. Odotan innokkaana tulevia oivalluksiani kirjoittamisen parissa.
