Omistan tarinan ja sen henkilöt. Mahdollinen yhteys olemassaoleviin henkilöihin ja tapahtumiin on puhtaasti sattumaa.
Teksti on kirjoitettu yhtenä ennakkotehtävistä Metropolian Ammattikorkeakouluun käsikirjoittajalinjalle. Tehtävänantona oli kirjoittaa "kohtaaminen, joka sytytti minut". Arviontikriteereinä olivat emotionaalisen kosketuspinnan saavuttaminen, koskettavuus ja omakohtaisuus.
***
Kesästä saakka olin toistuvasti yrittänyt itsemurhaa ja istunut vessan lattialla viiltelemässä. Olin sekaisin, vailla tietoa siitä mihin suuntaan olisi pitänyt edetä. Lukion lopettamisesta tuli täyteen kolme vuotta ja niinä vuosina elämäni oli ollut sisällötöntä, joka päivä samanlaista istumista. Parisuhde kannatteli itseään enää vaivoin, ystävyyssuhteita oli vain yksi ja sekin kyseenalainen, liian takertuva ja riippuvainen. Jokaisessa suunnassa oli pimeää, pelottavaa ja tuntematonta.
Isä sanoi, ettei elämä, jota elin, ollut elämää. Sain käteen Helsingin sanomien artikkelin, jossa kerrottiin nuorten työpajoista. Innostava teksti kertoi miten nuoret olivat niitten kautta saaneet otteen elämästä, oppineet rutiineihin ja tutustuneet työntekoon. Saaneet kaiken sen, mitä olin kolmen vuoden aikana tyystin kadottanut omasta elämästäni. Sillä oli seurauksensa että hain sinne, niin kuin kaikilla teoilla on. Pelotti erkaantua ihmisestä, joka oli aina painottanut tärkeyttäni hänen elämässään, syyllistänyt ja kyseenalaistanut minua ilman, että olin sitä itse huomannut. Se suhde oli kolmen vuoden ajan pysynyt muuttumattomana ja nyt sille kaikelle tuli yhtäkkiä piste.
Vaikeinta oli kohdata tilanne silmästä silmään, myöntää että alkaisin elää taas. Aamuherätykset olivat kurjia ja masentavia, työpäivien jälkeen olin kahlittuna riippuvuuteen perustuvaan ystävyyteen. Parisuhde rakoili, lopulta katkesi kokonaan, sillä elämäntilanteet erottivat meidät hiljalleen toisistaan. Hän jäi kiinni ystävyyssuhteeseen, josta minä hieroin itseni pois. Liimapinta oli tiukassa ja se jätti iholle kirvelevät jäljet, mutta uuden mahdollisuuden kohtaaminen lievitti sietämättömältä tuntuvaa kirvelyä. Yhtäkkiä useampaan suuntaan näytettiin valoa ja samalla annettiin lahja, jota tulisin käyttämään loppuelämäni siitä hetkestä eteenpäin: vapaus valita.
Ensimmäiset kolme kuukautta kapinoin muutosta vastaan päivittäin. Palautekeskusteluissa halusin katkeroituneena vuodattaa, miten työpaja oli tuonut elämääni lisää vaikeuksia, sen sijaan että olisi auttanut millään lailla. Päivät olivat pitkiä ja toinen toistaan harmaampia, kunnes joulun jälkeen kaikki alkoi hiljalleen kääntyä uuteen ja odottamattomaan suuntaan. Silloin ensimmäisinä aurinkoisina talvipäivinä kohtasin uuden elämäni ja valinnanvapauden kasvotusten. Liimapinnan polttelevat jäämät olivat hankautuneet pois, ja katkeruus oli kaukana taivaanrannassa näkyvä piste. Minulta kysyttiin, mihin suuntaan olin päättänyt lähteä. Osasin antaa välittömän vastauksen.
Olin työpajalla puoli vuotta. Sinä aikana ehdin kapinoimaan muutosta vastaan, sylkemään sen kasvoille ja halveksimaan sitä. Kosketin pohjaa syvimmistä kohdista ja peloissani jätin tarttumatta tilaisuuksiin, jotka olisivat voineet avata ovia parempaan. Se kaikki oli osa tarvikelistaa, jonka täyttäminen mahdollisti jälleensyntymiseni elämään. Kun liekkeihin uskalsi heittäytyä, huomasi pienen poltteen jälkeen niiden lämmön ja turvallisuuden. Huomasi olevansa valmis elämään.
Tätä kun lukee niin eipä ihme, että pääsit parhaimpien joukkoon niissä pääsykokeissa :) Kyllä sulla selvästi taitoa on ja myös kyky vangita tunteita tekstiisi niin että ne tavoittaa lukijatkin. Tuolla kriteereissä mainittiin koskettavuus ja sitä tää ainakin oli. Lyhyeen tekstiin olet onnistuneesti tiivistänyt pitkän ajan ja sitäkin pidemmän matkan, pimeydestä valoon. Se että antaa elämälle jälleen mahdollisuuden on ihailtavaa. Jo yksin siinä on tarpeeksi syytä olla ylpeä itsestään, siitä että jaksoi vaikeuksien läpi. "Jälleensyntyminen elämään" kuulostaa tosi osuvalta kuvaukselta. Kunpa kaikki muutkin hätää kärsivät näkisivät sen ja saisivat siihen mahdollisuuden. Ne jotka on vaikeuksistaan selvinneet ovat mun silmissäni inspiroivia esimerkkejä niille, jotka vielä taivaltaa niitä pimeämpiä polkuja ja miksei kaikille muillekin. Tällaiset synkkiä asioita sisältävät, mutta kannustavat tarinat on ihania. Tuo lopetus tässä varsinkin on kaunis. Parista viimeisestä lauseesta jää toiveikas ja hyvä mieli.
VastaaPoistaKaunis kommentti, kiitos ystävä kallis ; 3 ; ♥ Hassua etten loppupeleissä osaa olla kamalan ylpeä itsestäni, vaikka ilmeisesti syytä olisi. Jotenkin koen ylpeyden vähän itsekkäänä tunteena, mikä tulee sekin tuolta menneisyyden pimeistä kokemuksista. Puhuit tosi kauniisti koko tästä pikkuruisesta tekstistä ja siitä tuli tosi hyvä mieli, koska kyseessä on henkilökohtainen kokemukseni. Ihana kuulla millaisen vaikutuksen tämä teki, kiitos vielä ihanista sanoista ´ 3 ` ♥
Poista