Tarinan tapahtumat sijoittuivat samaan maailmaan, joka esiintyy tarinoissa Orja, Malva ja Pihlan Suudelma. Orja-novellin lukeminen on suositeltavaa ennen tämän lukemista, mutta tarina saattaa toimia myös itsenäisenä tekstinä.
Omistan tarinan ja sen henkilöt. Mahdollinen yhteys olemassaoleviin henkilöihin ja tapahtumiin on puhtaasti sattumaa.
***
Kaikista Seitsemän Valtakunnan ilotaloista oli Vuonon Valtakunnan ilotalo varmasti pienin. Sitä piti vanhempi nainen, jonka nimeä eivät edes hänen suojattinsa tienneet, mutta jota he kutsuivat Äidiksi. Kahdestatoista Miellyttäjästä tuskin viittä enempää oli koskaan ollut kerralla käytössä, sillä Vuonon Valtakunnan miehistä lähes kaikki olivat perheellisiä ja vaimoilleen uskollisia. Perheettömille sotilaille, matkalaisille ja itse Thor Karhunkouralle ilotalolla oli kuitenkin annettavaa. Miellyttäjät olivat kaikki hyvin koulutettuja, epäinhimillisen kauniita ja komeita, jotkut Thorin itsensä valitsemia. He osasivat mukautua asiakkaisiinsa ja näiden haluihin, olivat ne sitten raisuja kuin villikissalla, tai herkkiä kuin kevätkukan nupulla. Toiset uskoivat Miellyttäjien olevan taikaolentoja, sillä sellaista mukautumiskykyä ei pidetty inhimillisenä, papit sanoivat heitä Pahan taimiksi.
Ilotalo oli rakennettu majatalon kylkeen. Seitsemän Valtakunnan tapoihin kuuluvasti oli sen ovi maalattu punaiseksi, merkiksi matkalaisille ja varoitukseksi lapsille, joita kiellettiin olemasta liian uteliaita. Ikkunoita peittivät raskaat, punaiset verhot, iltaisin niiden takaa kajasti kynttilöiden utuinen valo. Ulf Karhukoura oli jo pienenä tuijottanut niihin ikkunoihin, silloin tietämättä niiden takaisesta elämästä. Yhä edelleen hän istui linnan nurkalla iltaisin, poltti piippua ja katsoi ikkunoihin. Kynttilän valo piirsi verhoihin siluetteja, milloin miesten, milloin naisten. Naisten rinnat olivat terhakoita ja kauniita, miesten käsivarret lihaksikkaita, jänteviä. Ulf tunsi olonsa rauhalliseksi Miellyttäjiä katsoessaan, hän saattoi toisinaan istua tuntikausia katselemassa miten käsivarret taipuivat tai iho laskostui heidän kumartuessaan, kuinka naisen selkä liikkui hänen ratsastaessaan kiihkeää matkamiestä. Miten mies notkisti selkäänsä nauttiessaan aatelisnaisen huulien hyväilystä, kuinka käsivarret liukuivat pitkin vieraan ihmisen ihoa. Thorin sotilaat, parhaimmat ystävät yllättivät Ulfin joskus tarkkailemasta ilotaloa, vitsailivat kaksimielisyydestä ja tuuppivat hänen olkiaan veljellisesti. Ulf nauroi heidän mukanaan, eikä koskaan suuttunut vitseistä. Olihan niissä jonkinlaista perää, hemmetti, hän oli mies siinä missä kaikki muutkin miehet ja niinpä häntä kiusasivat Jumalten luomat halut. Matkustaessaan veljensä kanssa hän oli vieraillut monissa porttoloissa, tyydyttänyt halunsa erilaisten naisten kanssa ja kuullut monia kiinnostavia tarinoita. Thor varoitti häntä uskomasta niihin, sillä tunnetusti Miellyttäjät kertoivat taustastaan jokaiselle asiakkaalle erilaisen version. Ulf nyökkäsi varoitukselle, mutta kuvitteli mielessään kuulemiensa tarinoiden olevan totta.
Vuonon Valtakunnan ilotalo oli niitä harvoja, joissa Ulf ei ollut koskaan käynyt. Ei, vaikka se oli lähes hänen kotiovellansa. Ei, vaikka hän oli useita kertoja istunut katselemassa sen ikkunoihin. Sinä kyseisenä iltana Ulf ei ollut nähnyt vielä ainuttakaan siluettia punaisissa verhoissa. Ikkunat näyttivät lämpimän punaisilta, jopa kodikkailta liekkien valossa, mutta kukaan ei astunut punaisesta ovesta sisään. Ulf tuijotti ensin yhden tunnin ja sitten toisen, kunnes ilta alkoi vähitellen kääntyä yöksi ja lämmin puna ikkunoissa muuttui syvemmäksi ja lämpöisemmäksi. Muuten hämärässä Valtakunnassa ilotalo oli nyt kuin viimeinen hehkuva hiili takkatulessa, eikä Ulf saanut siitä silmiään irti.
"Odotatko huorien tuntevan tuijotuksesi voiman ja rientävän luoksesi alapäät paljaina?"
Ulf hymyili tuntiessaan vahvan puristuksen olallaan. Thor istahti hänen viereensä.
"Minusta on huolestuttavaa miten veljeni viettää yönsä tuijottamalla porttolaan", Thor jatkoi kiusaavaan sävyyn, "Miesteni keskuudessa sinusta liikkuu jo kaikenlaisia huhuja, kuulemma tuleva vaimosi on noiden seinien sisällä naimassa matkalaisia."
Ulf nauroi ja taputti veljensä olkaa. Thorilla oli usein tapana vitsailla veljensä kokemattomuudesta naisten suhteen, siitä ettei Ulf tiennyt naisista mitään muuta kuin missä rinnat ja oikeat reiät sijaitsivat. Sekään ei ollut täysin perätöntä huumoria.
"Minulla on haluni", Ulf vastasi lopulta, "Miehesi pitävät minua pilkkanaan halujeni vuoksi, vaikka heitä ja heidän johtajaansa, sinua, kiusaavat samanlaiset halut. On siinä pilkassa kyllä perääkin..."
"Sana vain ja saan vaikka heidät kaikki tänne", Thor vastasi ja nyökkäsi porttolan suuntaan, "Vain sinua miellyttämään, veli-kulta."
"Ei", Ulf kielsi ja pudisti päätään hymyillen, "Minä haluan mennä sinne. Miehille riittäköön sinun karjuntasi kuuleminen."
Thor hymähti vastaukseksi ja taputti veljensä olkaa.
"Sinulle iskee valinnanvaikeus", Thor hymyili ja iski silmää, "Älä käytä koko yötä miettimiseen."
Thor katosi sisään ovista ja lyhyen hetken Ulf seisoi ulos hiipineessä valokaistaleessa. Yön hämärän kanssa yksin jäätyään hän kävi ilotalon punaista hehkua kohti. Punainen ovikin tuntui hehkuvan, sen yläpuolelle ripustettu lyhty keinui uneliaasti kevyessä yötuulessa. Ulf loi silmäyksen ikkunoihin ja ymmärsi lyhyessä hetkessä miten iso rakennus oikeastaan olikaan. Hän tunsi itsensä pieneksi astuessaan ovesta sisään.
Seinät olivat punaruskeaksi maalattua kiveä, sileät kuin nuoren naisen iho. Lattiaa peittivät etelästä ostetut, kirjaillut matot ja pulleat silkkityynyt, jotka kynttilöiden valossa kiilsivät kutsuvasti. Portaita alas laskeutui Äiti, porttolan omistaja. Ulf oli aiemmin nähnyt kalliisiin kankaisiin verhotun Äidin vain etäältä, ja katsoi tätä nyt kuin jotain kadonnutta kuningatarta. Vanhemmaksi naiseksi Äiti oli hyvin kaunis, hänen hiuksensa olivat pitkät ja niiden punainen oli vain osittain harmaantunut. Hänellä oli yllään taitavasti kirjailtua Lännen kangasta, smaragdin ja topaasin jalosukuisissa sävyissä. Luisevissa sormissaan hän piti sormuksia, ja niitä koristivat niin vanhat kuviot ja sanat, ettei Ulf niitä tunnistanut.
"Valtakunnan Valtiaan veli, mikä kunnia", Äiti puhui rosoisella, rauhoittavalla äänellä ja nyökkäsi syvään kunnioituksen eleenä.
"Äiti", Ulf vastasi ja nyökkäsi lyhyesti, "Veljeni kehuu sinua ja Miellyttäjiäsi, olen täällä todistamassa hänen sanojaan oikeiksi."
"Niinkö?" Äiti nauroi huvittuneena ja lipui hänen ohitseen kankaat hiljaa kahisten, "Sinäkö olet täällä vain sitä varten?"
Ei ollut yllätys, että porttolan omistajalla oli liukas kieli. Ulf tiesi sen kuuluvan ammattiin, että asiakkaita kiusoiteltiin leikkimielisesti. Silti hän tunsi olonsa epämukavaksi Äidin lähettyvillä. Vanha naisen arvokkaan naamion takana oli piilossa jotain, mistä hän ei nähnyt.
"Älä vanhan naisen puheista piittaa, poika", Äiti hymyili ilkikurisesti huomatessaan Ulfin epäilyksen, "Haluan että viihdyt, Valtiaan veli, ja viihtyäksesi sinun on myönnettävä että olet täällä omien halujesi vuoksi. Veljesi sotilaat tekevät sinusta ja haluistasi pilaa, tietämättä miten taitavasti osaat miellyttää naista."
"Varo sanojasi, eukko", Ulf vahvisti ääntään, häntä kylmäsi Äidin tietämys.
"Minä kehun sinua", Äiti vastasi rauhallisesti ja katsoi Ulfia ruskeilla silmillään, "Muut kadehtisivat sinua jos tietäisivät taidoistasi."
"En tavoittele muiden kateellisia katseita", Ulf vastasi kylmästi, "Näytä nyt tyttösi minulle ja tee työsi kuten se kuuluu tehdä."
Ulf ei pitänyt siitä salaperäisestä hymystä jonka Äiti hänelle soi ennen kuin kääntyi selin. Hän taputti käsiään niin että sormukset helisivät ja hetken kuluttua naispuoliset Miellyttäjät tulivat portaita alas Ulfin eteen. Heidät oli puettu paljastavasti läpinäkyviin kankaisiin ja jokaiseen vasempaan nilkkaan oli tatuoituna silmä, Miellyttäjän merkki. Ulf katsoi naisia kauan. Yksi punatukkaisista muistutti niin paljon Äitiä nuorena, että Ulf muisti hetken verran epäilyksensä noituudesta. Sitten tämän oikealla puolella oleva tyttö yskähti, ja Ulfin katse kääntyi niin nopeasti, että hän näki tämän kavahtavan. Tyttö oli siro kuin keijukainen, ja tämän kapeiden harteiden ylitse valui paksu, musta tukka. Hänen ihonsa oli vaalea kuin meren vaahto ja poskien puna oli niin kevyt ja kaunis, että se näytti siveltimen maalaamalta. Punaisen kankaan alta kuultavat rinnat olivat pienet ja pyöreät.
"Sinä", Ulf sanoi tytölle ja tämä kohotti harmaat silmänsä häneen, "Mikä sinun nimesi on?"
"Tuiske", tyttö vastasi ja hymyili punatuilla huulillaan.
"Kolmen sudenhuudon ikäinen, herra", Äiti täydensi ja hymyili, "Neljällä kultakolikolla hän on teidän käytössänne koko yön."
Tuiske hihitti kehräävällä äänellään ja katsoi Ulfia silmät tuikkien. Neljä kultakolikkoa oli kiskurihinta jopa ylemmälle henkilölle, mutta sinä yönä Ulf ei ollut väittelymielellä. Hän veti taskustaan nahkapussukan ja nakkasi sen Äidin luiseviin käsiin. Pussukassa painoi reilusti yli neljä kultakolikkoa, Äiti huomasi ja hänen kulmansa kohosivat yllättyneinä.
"Onko herra varma tästä summasta?" Äiti kysyi ja heilutti pussia sormiensa varassa, "En toki tarkoita loukata avokätisyyttänne, mutta-"
"Minä otan ne takaisin jos veljeni sanat osoittautuivat vääriksi", Ulf ilmoitti ykskantaan ja nyökkäsi sitten Tuiskeelle, "Vie minut huoneeseen."
Tuiske hymyili, katsoi Äitiä ja otti vastaan hyväksyvän nyökkäyksen. Sitten he kiipesivät portaita ylös Äidin patistaessa muita tyttöjä takaisin omiin huoneisiinsa. Ulf tunsi mielihyvää saatuaan Äidin lähes sanattomaksi lahjoituksellaan. Se kertoi Äidin olevan pohjimmiltaan samanlainen kuin kaikki muutkin porttolanomistajat, rahanahne ja helposti ostettavissa.
Tuiske johdatti Ulfin ilotalon suurimpaan huoneeseen. Takassa hehkui hiillos, josta muutama kipinä silloin tällöin erkani ilmaan. Lattialla lepäsi valtava karhuntalja ja suuren vuoteen pylväisiin oli kiinnitetty harsomaiset verhot. Lakanoilla pötkötti kymmenen pulleaa silkkityynyä, mutta suurimmat niistä olivat lattialla karhuntaljan seurana. Tuiske kiersi pitkin huonetta kuin henkiolento, tehden tulen hoikkiin kynttelikköihin. Pian huone kylpi utuisessa, kultaisessa valossa, ja sama valo teki Tuiskeen vaaleasta ihostakin kultaisen.
"Mistä sinä tulet?" Ulf kysyi kuin Tuiske tuli hänen lähelleen ja tämän rinnat painuivat Ulfia vasten.
"Onko sillä väliä?" tyttö kuiskasi hiljaa ja siirsi hymyillen hiuksia Ulfin kasvoilta, "Teillä on niin lujat ja rautaiset kasvot..."
Ulf tarttui Tuisketta selästä ja veti hänet likemmäs, tuijottaen kiihtyneesti vaaleanharmaisiin silmiin. Tyttö hymyili ja kuljetti kättään hänen sängen koristamaa poskeaan pitkin, alas leualle. Ulf oli kuullut miten rakkaus sai miehen kiihottumaan sellaisissa tilanteissa, kuinka koko vartalo tuntui olevan tulessa. Sellaista naista rakasteltiin, kun taas orjaa tai ilotyttöä naitiin, välittämättä iholla liikkuvista väreistä, tuntematta muuta kuin sammumatonta, eläimellistä himoa. Tuiske katsoi Ulfia kaiken aikaa silmiin, avatessaan hänen vyönsä, auttaessaan paidan hänen yltään ja hieroessaan hänen rintansa lihaksia.
"Minäkään en mene kosketuksesta rikki", Tuiske hymyili hieroessaan öljyä Ulfin rintakehälle, "Uskokaa tai älkää, olen tottunut rajuun käsittelyyn."
"Entä jos minä en halua kohdella sinua rajusti?" Ulf vastasi, hän oli sulkenut silmänsä hieronnan ajaksi, "Entä jos en tahdo koskea sinuun?"
Ulf kuuli miten Tuiske hihitti kehräävästi. Hän avasi silmänsä ja tyttö katsoi häntä edelleen, huvittuneena hymyillen.
"Olisin surullinen noin komean miehen karttaessa vartaloani", Tuiske vastasi ja perääntyi muutaman askeleen Ulfista.
Vaatteet liukuivat lattialle tytön vartaloa pitkin, aivan kuin olisivat vastustaneet riisutuiksi tulemista. Tuiske oli kaunis, pieni ja siro, kuin hienostunut pyhimysveistos. Tämän iho näytti entistäkin kauniimmalta, se oli vaalea kuin kallein Valtakunnista saatava puuteri ja mustat hiukset näyttivät silkiltä sitä vasten. Ulf tiesi Miellyttäjien kauneudesta ja kaikista varoituksista, mitä niihin liittyi. Mutta katsoessaan Tuisketta veri kertyi hänen jalkojensa väliin ja reisiä pitkin levisi lämpö, joka sai ihon kihelmöimään.
"Olet kaunis", Ulf sai sanotuksi, "Hyvin kaunis."
"Ja te olette niin jännittynyt", Tuiske hymyili lähestyessään ja sipaisi hänen reittään, "Hyvin jännittynyt."
Ulf halusi vetää Tuiskeen suudelmaan. Reisiä pakottava kuumotus oli alistaa jalat alta, mutta Ulf piti itsensä pystyssä. Hän vei peukalonsa Tuiskeen punatuille huulille ja katsoi harmaisiin silmiin. Kynttilöiden valo heijastui niistä, luoden harmaalle pinnalle kultaiset lammet. Jotain puuttui.
"Minä tahdon nähdä huulesi", Ulf sanoi ja pyyhkäisi peukalollaan punaa Tuiskeen huulilta, "Haluan maistaa sinut, en kauppatavaraa."
"Puhutte liikaa", Tuiske vastasi, samalla kun Ulf pyyhki punan hänen alemmalta huuleltaan, "Niin vakavalla äänellä niin vakavista asioista."
"Kuten tunteista?" Ulf kysyi Tuiskeen avatessa hänen vyönsä, "Etkö sinä ole koskaan puhunut niistä asiakkaittesi kanssa?"
Ulfin housut putosivat lattialle, vyö kolahti. Tuiske katsoi häntä silmiin ja siirsi samalla peukalon huuliltaan. Punan allakin ne olivat hehkuvat ja kutsuvat.
"Minun ei ole tarvinnut", tyttö vastasi ja kietoi käsivartensa Ulfin kaulan ympärille, "Kiinnostaako sinua mitä minä tunnen?"
"Kiinnostaa", Ulf vastasi, ehkä turhankin kiihkeästi, "Minä... haluan tietää sinusta kaiken ennen kuin me..."
Tuiske nauroi. Ääni oli pehmeä ja kehräävä, kiusoitteleva. He katsoivat toisiaan silmiin.
"Miksi sinun pitäisi tietää mitä minä tunnen?" Tuiske kysyi ja painoin huulensa melkein kiinni Ulfin omiin, harmaissa silmissä välähti vaarallisesti, "Minä olen Miellyttäjä, vailla juuria joista voi kertoa kauniita ja koskettavia tarinoita. Minusta ei koskaan tule sinun vaimoasi, sillä Ylimpien laki kieltää sen. Minä olen sinulle, kuten kaikille muillekin hetken nautinto, kertapano, josta sinä et puhu enää koskaan, paitsi kun vertailet huoria muiden Ylimpien ja sotilaiden kanssa. Kun menet naimisiin, kadut minua, sillä vaimosi antaa sinulle kaiken sen, mitä minä en koskaan pystynyt antamaan. Vaimosi puhuu sinulle tunteista, joista niin kovasti haluat kuulla. Minua ei ole tehty sitä varten."
Ulf tarttui tyttöä leuasta, vei käden tämän takapuolelle ja puristi niin kovaa, että punaisilta huulilta pääsi voihkaisu.
"Unohdit teititellä", Ulf kuiskasi ja suuteli sitten Tuisketta rajusti huulille.
Tuiske oli taitava. Tämän pienet kädet kulkivat pitkin Ulfin vartaloa hitaasti, seisahtuivat välillä ja hieroivat niin että Ulf tunsi sulavansa kosketuksen alla. Punaiset huulet söivät ahnaasti Ulfin omia, toisinaan siirtyen hetkeksi kaulalle, ennen kuin taas palasivat lähtöpaikkaansa. Ulf janosi kosketuksellaan pieniä rintoja, kouri niitä välillä karkeasti kuin häikäilemätön kyläjuoppo, kovakouraisesti ja nipistellen. Hän seurasi Tuiskeen reaktioita kaiken aikaa, etenkin silloin kun hellitti rajumpaa otettaan ja vaihtoi sen kosketukseen, jonka kuvitteli muistuttavan rakastuneen miehen kosketusta. Tuiske mukautui rauhallisempaan tahtiin, muuttaen alistuneet ja varovaiset suudelmansa helliksi, pehmeiksi ja syviksi. Kun he kaatuivat sängylle ja vetäytyivät toisistaan sen verran että kykenivät vaihtamaan katseita, Ulf näki Tuiskeen kasvoilla hymyn. Se ei ollut vaarallinen, leikittelevä tai vihjaileva hymy. Se oli lämmin hymy.
"Tuiske..."
Ulf ymmärsi miksi Thor piti häntä kokemattomana ja sinisilmäisenä. Ei tarvittu kuin yksi tuollainen hymy, yksi vaatimaton suupielten liike ja kaikki kylmät sanat kertapanosta oli kuitattu. Kaikki ajatukset siitä, että Miellyttäjä oli muutakin kuin ammattinsa...
"Ole hiljaa", Tuiske vastasi yhä lämmin hymy huulillaan, sulki silmänsä ja ohjasi Ulfin käden pehmeille reisilleen.
Ulf nautiskeli tytön pehmeyttä, hukkui siihen ja työnsi tyhjyyden tunteen sivuun. Hän hieroi Tuiskeen suloja sormensa päällä ja seurasi tarkkaavaisena vaaleita kasvoja. Silmäluomet ja ripset värisivät, punaiset huulet raottuivat ja niiden välistä virtaava, kuuma ilma kulki Ulfin kasvoille. Laskematta katsettaan mies huomasi tytön pystyssä olevat nännit ja laskeutui alas suudellakseen niitä. Silloin Tuiske kuitenkin tarttui hänen hiuksiinsa ja kiskaisi lähemmäs. He katsoivat toisiaan silmiin.
"Anteeksi etten - oih!" Tuiskeen lause keskeytyi kun karheat sormet nipistivät tämän nänniä.
"Ole hiljaa", Ulf mutisi ja katsoi tytön kasvoja.
Tuiske ei sanonut lausettaan loppuun. Hän hukuttautui Ulfin kosketusten ja suudelmien tuottamaan nautintoon, voihkien kun Ulf sulki huulensa tämän vasemman nännin ympärille ja imi kevyesti. Hän vei jalkansa miehen selälle ja antoi tämän tukistaa mustia kiharoitaan, kun he rakastelivat hypnoottisessa tahdissa, painautuivat toisiinsa ja hengittivät toistensa tuoksua. Ulf katsoi ja näki miten Tuiskeen sysimustat hiukset olivat levittäytyneet hänen päänsä ympärille kuin musta sädekehä. Hän näki niiden keskellä kalpeat kasvot, hienointa puuteria vaaleammat, ja punaiset huulet, joista maalattu puna oli pyyhitty. Hän tunnusteli, hyväili ja rakasteli vartaloa joka oli siro ja pieni ja kaunis. Nenässään hän tunsi itselleen tuntemattoman kukan tuoksun ja hengitti sitä lauetessaan ja Tuiskeen notkistaessa selkäänsä.
He makasivat kauan, kunnes Ulf pyysi Tuisketta vielä tyydyttämään häntä suulla. Lämmin hymy oli tiessään kun Tuiske vastasi myöntävästi ja teki sen mitä pyydettiin. Sen jälkeen he jälleen makasivat, kunnes Tuiske nukahti. Äiti kävi huoneessa tarkistamassa kaiken olevan kunnossa ja kehotti ylitsevuotavan kohteliaasti Ulfia poistumaan nähdessään että Tuiske oli nukahtanut.
Ulf katseli tyttöä sängyltä noustessaan ja pukeutuessaan. Hän ei tiennyt tästä mitään, ei muuta kuin tekaistun nimen, mustat kiharat ja kaikkia puutereita vaaleamman ihon. Saman verran hän tiesi muistakin kohtaamistaan Miellyttäjistä.
Äiti seisoi arvokkaana takkatulen ääressä kun Ulf laskeutui portaita alas. Nainen hymyili hänet nähdessään.
"Toivottavasti olette tyytyväinen saamaanne", hän sanoi ja nyökkäsi kunnioittavasti.
"Kiitos", Ulf tyytyi vastaamaan lyhyellä nyökkäyksellä ja avasi ulko-oven, "Hyvää yötä."
"Siinäkö kaikki?" Äiti keskeytti onnistuneesti liukkaan poistumisyrityksen, "Valtiaan velikö on noin pettynyt yhteen parhaimmista tytöistäni?"
"En ole pettynyt, arvon Äiti", Ulf vastasi ja katsahti portaikkoon, "Kertokaa Tuiskeelle ettei hymyileminen sovi hänelle."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti